Mitä jäi mieleen kampanjasta? Ennen kaikkea se, että ihmiset ovat olleet positiivisempia ja vastaanottavaisempia kuin neljä vuotta sitten. Ei aggressiivia, vittuilevia ihmisiä. Ei niitä perinteisiä "oletteko te jotain kommareita/neukkuja/stalinisteja/jne." ihmisiä. Edes eläkeläiset eivät ole olleet järin vihaisia.

Itse asiassa, se on ollut kaikkein parasta, että juttelemaan on tullut lukuisia eläkeläisiä, jotka ovat sanoneet, että omat asiathan ovat aivan kunnossa mutta kuka pitää huolta heidän lasten ja lastenlasten asioista. Kaikkien kanssa ollaan todettu, että se taitaa olla pieni mutta erittäin äänekäs se valittavien eläkeläisten joukko. Useimmat ovat myös todenneet, etteivät ne äänekkäimmät eläkeläiset edes taida olla niitä huono-osaisia eläkeläisiä.

Mutta toki monia eläkeläisiä kiinnostaa myös eläkeasiat, trendipuheenaihe on eläkkeiden verotus. Hassua on se, kuinka monet eläkeläiset avaavat keskustelun sanoille "me eläkeläiset". Mistä eläkeläisille syntyy se yhtenäisyyden tunne, että he voivat puhua "meistä eläkeläisistä". Ei missään muussa ihmisryhmässä ole "meitä". Ei ole yksikään opiskelija tullut puhumaan, kuinka "meitä opiskelijoita" on syrjitty. Puhutaan vain yleisesti, että pitäisi sitä opintorahaakin korottaa.

Ehkä nyt, kun siirryn taas täysipäiväiseksi opiskelijaksi, ryhdyn myös opiskelijapoliitikoksi ja alan istuttaa puheeseen "meitä opiskelijoita". Ehkä se on avain opiskelijoiden painostusvallan kasvattamiseen suhteessa poliitikkoihin. Vai olisiko se avain ehkä kuitenkin se, että opiskelijat äänestäisivät yhtä vimmatusti kuin eläkeläisten.