Kävin perjantaina Ilosaaren aloittajaisklubilla. Se oli opettavaista. Muistin taas miksen käy festareilla. Se on kamalaa. Mutta toisaalta sellaisesta kehon läpi sähköshokkien tavoin kulkevasta vitutuksesta ja sen purkamisesta pitkällisinä nillitysryöppyinä muutamien vastaan tulevien tuttujen päälle seuraa lopulta aika rentoutunut olo. Vaan ei kuitenkaan niin rentoutunut, että erehtyisin testaamaan samaa uudestaan tulevien vuosien aikana. Eikä sitä paitsi ole kohtuullista rokkitunnelmasta nauttivia ihmisiä kohtaan törmätä minuun sellaisissa olosuhteissa.

Viime vuotisen kokemukseni mukaan Faces ei ole samanlainen jonotushelvetti kuin Ilosaari oli. Ja jotenkin ihmisetkin siellä tuntuivat tulevan vähän vähemmän teineiksi. Sinne siis saatan tänäkin vuonna mennä. Se on kyllä päällekäin Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtuman kanssa, jonne meidän Ääri-kuoro menee laulamaan eli vähän hosumiseksi menee, jos molemmat suorittaa.

Sitten menen Palestiinaan verkostoitumaan reiluksi viikoksi. Kyseessä on Vasemmistonuorten Palestiina-solidaarisuuskampanjaan ja kehitysyhteistyöhankkeeseen liittyvä pieni delegaatioreissu. Matkasta epäilemättäkin vielä tulee kirjoitus jos toinenkin.