Minulle selvisi aivan uusia puolia sanonnasta "valtion leipä on pitkä ja kapea". Kapeaksi leivän teki se, että palkat olivat lähes aina yksityissektoria huonommat, ne nousivat hitaasti ja uralla etemismahdollisuudet olivat heikot. Ikälisiä sai vain työsuhteen alkuvuosina ja sen jälkeen nousu saattoi perustua urakehitykseen, jota oli siis vaikea saada aikaan.

Pitkäksi leivän taas teki se, että aikoinaan valtion virkamies menetti peruuttamattomasti eläkeoikeutensa, jos erosi valtion palveluksesta. Jos oli vaikka 25 vuotta kitkutellut valtion duunissa huonolla palkalla ja ilman mainittavaa urakehitystä, ei oikein saanut parempiakaan hommia yksityiseltä eikä toisaalta viitsinyt heittää roskiin tehtyjen vuosikymmenien aikana kertynyttä eläkettä. Joku saattaisi melkein sanoa, että tuollainenhan kuulostaa kiristykseltä...

No korvaukseksi pitkästä ja kapeasta urasta eläke olikin sitten jo 30 vuoden työskentelyn jälkeen 66 prosenttia viimeisestä kuukausipalkasta. Mutta silti, kuka vielä sanoo, ettei valtio ole pyrkinyt kontrolloimaan karitsojaan? Järjestelmälle ja valtion viralle annettiinkin hellittelevä lempinimi, eläkevankila.