Aloitan Palestiinan matkakokemusten purkamisen luonnollisesti lopusta päin. Kotimatka Suomeen kestikin hieman yllättäen 16 tuntia pidempään kuin piti.

Olimme Veeran kanssa Ben Gurionin lentokentällä kolme tuntia ennen lennon lähtöä. Ajattelimme, että se aika riittää mihin tahansa turvatarkastuksiin. Ennen ongelmia olimme jo läpäisseet neljä turvatarkastusta: sotilaan suorittaman takakontin tarkastuksen taksimatkalla, minihaastattelun jonottaessa kassien läpivalaisuun, kassien läpivalaisun sekä kassin "kevyen" penkomisen. Näihin alkutarkastuksiin sekä normaaliin lähtöselvitykseen meni 1,5 tuntia ja näissä paras taktiikka selkeästi oli todeta vain, että ollaan lomailtu Jerusalemissa ja kivaa on ollut. Itse asiassa sain taksikuskilta nuhteet, kun totesin sotilaalle, että olimme myös Ramallahissa.

Viimeiseksi menimme käsimatkatavaroiden tarkastukseen, jossa kameralaukku aiheutti jonkin hälytyksen. Paikalle ryntäsi erittäin tiukka security manager täti, joka alkoi kysellä meidän matkasta ja tekemistä Israelissa. Ilmeisesti virheemme oli se, että vielä silloinkin hannailimme emmekä erityisen avoimesti alkaneet kuvailla, että olimme olleet Länsirannalla sekä kaikkia niitä asioita, mitä olimme tehneet.  

Rinkat kaivettiin takaisin jostain säilöstä ja lähdimme niitä sekä käsimatkatavaroita tutkimaan. Mitä ilmeisemmin kostoksi siitä, ettemme alusta lähtien auliisti ja vuolaasti kuvailleet matkaamme Palestiinassa, joka ikinen tavara tutkittiin siksi huolella, että tarkastus oli valmis kello 15.15 eli 45 minuuttia lentomme lähtemisen jälkeen. Tämän tarkastuksen yhteydessä he pakkasivat pahvilaatikkoon erikseen Suomeen lähetettäväksi hälytyksen aiheuttaneen kameralaukun sekä lahjaksi saamamme oliiviöljyt. Käsimatkatavaroihin saimme ottaa kaiken haluamamme ja otimmekin mm. hampaiden pesuvälineet.

Pian ilmeni, että sen lentofirman, jolla meidän oli pitänyt matkustaa ja jolle olisimme saaneet uudet, ilmaiset liput, kaikki lennot oli täyteen buukattu ensi sunnuntaihin asti. Ratkaisuksi he tarjosivat, että tulette vain tänne kentälle aina kolme tuntia ennen koneen lähtöä kyttäämään, jos tulisi peruutuspaikkoja. Ensimmäinen mahis olisi ollut seuraavana aamuna kello 3. Tällaiseen menettelyyn emme luonnollisesti siinä totaalisen epätodellisessa tunnelmassa voineet ryhtyä vaan aloimme kiertää eri lentofirmojen lipunmyyntiluukkuja sekä matkatoimistoja läpi yrittäen selvittää, onko mitään lentoja, joille mahtuisimme. Myös Suomesta käsin yritettiin etsiä meille uutta sopivaa lentoa mutta huonoin tuloksin, sillä elokuu on suosituinta lomasesonkia ja kaikki lennot tuntuivat olevan täynnä.

Lopulta, noin kuuden tunnin ravaamisen ja hetkittäisten toivon kipinöiden ja uusien pettymysten jälkeen pääsimme niin pitkälle, että israelilaisen El-Al-lentoyhtiön erittäin palvelualtis virkailija buukkasi meidät Brysseliin menevälle lennolle sekä sieltä jatkolennolle Helsinkiin. Ongelma oli enää lentolippujen maksaminen, sillä meillä molemmilla oli vain visa electronit, joilla ei toki makseltu mitään ja olen myös nokkelana tyttönä asettanut käteisnostojen rajaksi 500 euroa, jolla ei saanut maksettua yhtäkään lippua. El-Al-virkailija jaksoi vain yrittää ja tarjosi mahdollisuudeksi sitä, että joku jolla on visa, lähettää sähköpostilla valtuutuksen kortilleen ja maksaa siten liput. Ensimmäinen visa ei toiminut, toiselta visalta sai maksettua vain yhden lipun ja kolmatta valtuutusta odotellessa lennon lähtö oli jo niin lähellä, että virkailija vei meidät jälleen turvatarkastuksiin.

Sillä välin, kun virkailija odotteli viimeisintä valtuutussähköpostia ja osti meille toisenkin lentolipun, security people tyhjensi uudelleen meidän käsilaukut ja kävi jälleen jokaisen tavaran yksitellen läpi uhoten, että ei kyllä voida luvata, että ehditte lennollenne. Tämän tarkastuksen yhteydessä pahvilaatikkoon haluttiin pakata vielä kameran salama sekä minun lähes kertakäyttöinen filmikamera. Tällä kertaa emme myöskään saaneet ottaa käsimatkatavaroihin hammastahnaa tai muutamia muita tavaroita, jotka edellisella kerralla oli kernaasti annettu meille kannettavaksi. Ilmeisesti El-Al-virkailija vaikutti kuitenkin nopeuttavasti turvatarkastukseen ja lopulta meidät saatettiin lentokoneelle kymmenen minuuttia ennen kuin väki lastattiin sisään. Suomea kohti lähdimme 01.20 eli noin 13 tuntia myöhemmin kuin piti.

Mitä tästä opittiin? Kaikille lentokentän perusturvallisuustyypeille kannattaa sanoa, että on ollut vain Israelissa, niin pääsee helpoiten eteenpäin mutta heti, kun kyselijä on joku, jolla on oikeasti jotain merkitystä, ei ilmeisesti kannata yhtään hannailla vastaan vaan kertoa suoraan, että on ollut Palsulassa. Toisaalta, ei myöskään kannata matkustaa pelkän visa electronin varassa. 

Se, mitä en oppinut, on se, että mikä ihme on se sininen tikku, jolla he hinkkaavat ensin kaikkia matkatavaroita ja sen jälkeen jotain suurta analysaattorikonetta, joka sitten on joko hiljaa tai hälyttää. Kysäisin asiaa useammilta, mm. siltä mukavalta El-Al-virkailijalta mutta en saanut vastausta. Mitä siihen salaperäiseen tuntosauvaan ihmisten tavaroista tarttuu? Mitä ihmettä se tikku meidän kameralaukusta haistoi?

On todella sääli, että muutoin niin mahtava matka päättyi näin ikävästi. Vaan mitäpä sitä voisi odottaa ihmisiltä, jotka eivät selkeästi ole missään niin taitavia kuin vittuilussa, kiusanteossa ja vallan väärinkäytössä.